Kaikkea ei kannata tehdä itse. Monet arkirutiinit on mahdollista automatisoida ja samalla parantaa asiakaspalvelun tasoa! Ajanvarauspalvelun avulla vapautat aikasi ja annat ajanvarauspalvelun huolehtia puolestasi yllättävänkin monesta eri tehtävästä.
Nepton Ajanvarauksella helpotatte arkeanne. Palvelun avulla voitte tarjota asiakkaillenne runsaan määrän eri mittaisia ja tyyppisiä palveluita optimoidusti. Samalla ajanvarauspalvelun avulla voitte kätevästi ottaa huomioon esimerkiksi oman henkilökuntanne poissaolot ja tauot varattavissa palveluissa. Helppokäyttöisen mutta monipuolisen ajanvarauspalvelun hallinnointinäkymän avulla hoidattekin myös vähän hankalammatkin tilanteet!
Enemmän kuin ajanvarauspalvelu!
Nepton Ajanvarauspalvelu on paljon enemmän kuin pelkkä varauskirja. Myynnin työkalun lisäksi ajanvarauspalvelu sisältää esimerkiksi automaattisen asiakaskortiston. Palvelu tunnistaa uudet ja vanhat asiakkaanne, ja ylläpitää sähköistä asiakaskortistoa. Kortiston kautta näette helposti asiakkaidenne yhteystiedot ja heidän täyden varaushistoriansa. Mitä paremmin taas tunnette asiakkaanne, sitä helpompaa on rakentaa menestystä!
Nepton Ajanvaraus on tehostanut palveluideni varaamista. Asiakkaat ovat tyytyväisiä ja itse pystyn keskittymään työtehtäviini!Isto Rantanen
Nuohous ja ilmastointipuhdistus Rantanen Oy
- Selainpohjainen ja realiaikainen
- Vapaasti määriteltävät palvelut ja palveluiden kestot
- Ohjelma optimoi aukkoihin sopivat palvelut minimoiden ylimääräiset tauot
- Asiakaskortisto
- Jokaiselle työntekijälle oma kalenteri
- Ottaa huomioon loma-ajat ja poissaolot
- Kaikkien työntekijöiden varaukset yhdestä näkymästä
- Mahdollista asettaa aikarajat varausten ja peruutusten tekemiseen
- SSL-suojattu
